
Taneli Kärmeniemi on 4- ja 1-vuotiaiden lasten isä, joka hoitaa lapsia kotona vuorotellen puolisonsa kanssa.
“Lapsena minulle luettiin enimmäkseen iltasadun muodossa. Meillä luettiin paljon Disneyn tarinoita: Bambia, Leijonakuningasta, Dumboa ja niin edelleen. Kävimme paljon kirjastossa. Luin lapsena paljon, enemmän kuin nykyään. Nykyään luen vaihtelevasti ja yleensä enemmän loma-aikoina.
Ennen ensimmäisen lapseni syntymää ajattelin, että on
tärkeää lukea lapselle jotta lukemisesta tulee tapa. Mielestäni nykyään luetaan
liian vähän. Tällä hetkellä opettelemme
vanhemman lapsen kanssa kirjaimia joten lukeminen on erityisen kiinnostavaa
puuhaa. Meillä on suhteellisen paljon kirjoja ja lukeminen on yleensä yhteinen
rauhoittumisen hetki. Luemme kirjoja iltasatuna ja mukavana pienenä
lepohetkenä yhdessä sohvalla. Nuoremman lapsen kanssa harjoittelemme potalla
käymistä ja siinä aika kuluu huomattavasti nopeammin yhteisen lukuhetken
parissa.
Tykkäämme lukea erityisesti Tatu ja Patu -kirjoja. Ne ovat mukavan nykyaikaisia, nokkelia ja hauskoja sekä aikuisen että lapsen mielestä. Lapselle on mukava lukea kirjaa, jota hän erityisesti odottaa ja jossa on joku hänen suosikkikohtansa. Erityisen mukavaa lukemisessa lapsen kanssa ovat oivaltamisen hetket sekä se, kun voidaan rauhoittua yhdessä kiireisen arjen keskellä. Joskus lapsen nokkelat kysymykset kirjan sisällöstä ja asioista haastavat, mutta näitä on toisaalta myös mukava yhdessä pohtia.
Erityisen mukavaa lukemisessa lapsen kanssa ovat oivaltamisen hetket.
Luen lapsilleni, koska mielestäni lukeminen on loistava tapa viettää lapsen kanssa hetki rauhassa. Kirjat voivat auttaa myös lasta ymmärtämään maailman ilmiöitä joita itse ei voisi tai muistaisi tuoda yhtä selkeästi esille. Haluan myös siirtää lapselle lukemisen innon, koska pidän sitä tärkeänä taitona elämässä. Haluan lukea lapsille niin pitkään kuin he itse haluvat. Toki aikuisiällä mennessä lukemisen luonne voisi hieman muuttua..”
Teksti on osa “Isät lukijoina” -juttusarjaa, jossa esittelemme Miesten viikolla 2018 erilaisia miehiä ja isejä lukijoina.