Isät lukijoina: “Ilo ja mielenkiinto ovat kaikkein tärkeimpiä asioita lapsille luettaessa”

Jouko Huttunen on isä, isyystutkija ja kasvatustieteiden tohtori. Hänellä on kokemusta isäksi tulosta niin 23- kuin 54-vuotiaanakin. 

Lapsuudessani äiti luki meille lapsille usein, mutta en muista, että isällä olisi ollut sellaiseen aikaa tai haluakaan. Pekka Töpöhäntä-kirjojen lukemista olisin kuunnellut vaikka kuinka paljon. Kun äiti alkoi väsyä niiden lukemiseen, sain hyvän syyn opetella itse lukemaan. Samastuin täydellisesti Pekkaan ja tunnistin myös luokaltani ilmiselvät Monni, Pilli ja Pulla. Nostalgisimmat muistoni liittyvät talvi-iltoihin, jolloin äiti kutoi sukkaa tai villapaitaa ja kertoi meille lapsille jännittäviä satuja ulkomuististaan ilman kirjaa.

Itse luin lapsuudessani todella paljon. Lapsuuteni ajoittui 1950- ja 60-luvuille, jolloin ei ollut esimerkiksi televisiota, tietokoneita tai kännyköitä. Syrjäseudulla asuminen sulki pois monia ajanviettomahdollisuuksia, joita kaupungin lähellä asuvilla lapsilla oli. Onneksi oli maalaiskansakoulun kirjasto, jonka valikoiman luin lähes kokonaan. Myöhemmin opiskelu ja työ yliopistolla tavallaan vieroittivat minua romaanien lukemisesta, sillä tieteelliset ja tietokirjat valtasivat myös vapaa-aikani. Nykyisin luen hyvin valikoivasti ja harkiten vain hyviä kirjoja.

Isäksi tultuani pidin lapselle lukemista itsestään selvänä. Kun tulin ensimmäistä kertaa isäksi, olin 23-vuotias, ja touhusin isänä aika lailla ”selkäydinjatkeella”. Esimerkiksi iltasadun lukemisessa ajattelin myös itseäni: mikä lastenkirja minua kiinnostaa ja onko nyt sellainen fiilis, että voisin lukea. Itse asiassa minulla oli usein vähintään yhtä hauskaa kuin lapsilla, sillä sopiva teksti on aina houkuttanut minua teatraaliseen lukemiseen. Saatoin ylinäytellä kirjan kohtauksia tai syöttää välillä pajunköyttä, jonka lapset kyllä hoksasivat ja saivat siitä villiintymiskohtauksia. Vanhemmalla iällä olen ehkä tullut asiallisemmaksi lukijaksi, mene ja tiedä. Ainakin tiedän enemmän lukemisen vaikutuksista lapsen kehitykseen. Silti pidän iloa ja mielenkiintoa edelleen kaikkein tärkeimpinä asioina lapsille luettaessa.


“Itse asiassa minulla oli usein vähintään yhtä hauskaa kuin lapsilla, sillä sopiva teksti on aina houkuttanut minua teatraaliseen lukemiseen.”

Lapsuuskotini vaatimattomissa oloissa kirjat olivat etupäässä lainakirjoja. Niinpä niitä luettiinkin huolella ja ahkerasti. Omassa perheessäni kirjoja on myös paljon ostettu, jolloin saattaa käydä myös niin, että tietyn kirjan lukeminen jää hamaan tulevaisuuteen, koska sehän odottaa siellä hyllyssä. Perhe-elämä on tullut kiireisemmäksi ja otollinen aika lukemiselle on mielestäni kaventunut. Harvassa perheessä taidetaan enää viettää esimerkiksi iltapuhdetta tai hämärän hyssyä – tai että ylipäätään kaikki ovat yhtä aikaa kotona. Onneksi kirjaa voi lukea yksikseen missä ja milloin vaan, sitten kun on oppinut lukemaan, mutta siihen tarvitaan motivaatiota. Ja se syntyy suurelta osin jo ennen lukemaan oppimista.

Mielestäni lapselle lukemisesta voi kehittää tradition tai tavan, jota voi käyttää apuna siirtymätilanteissa. Kirjan lukemisesta voi tulla lapselle haluttu ja turvallisuutta tuova siirtymäriitti tilanteesta, mielialasta tai olotilasta toiseen. Monelle taaperoikäiselle ja isommallekin siirtyminen ”moodista” toiseen voi olla haasteellista (esimerkiksi leikin keskeyttäminen päivällisen tai nukkumaan menon takia). Iltasatuahan käytetään usein juuri tähän tarkoitukseen. Lukuhetken kautta siirrytään päivän puuhista nukkumaanmenopuuhiin. Kirjan lukeminen avaa lapselle toisen todellisuuden, vaihtoehdon, johon lapsi helposti solahtaa vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta. Ylikierroksillakin käyvä lapsi rauhoittuu usein kuin taikaiskusta, jos lukija ja kirja tarjoavat hänelle houkuttelevan vaihtoehdon. Itse olen käyttänyt tätä keinoa myös lääkärin odotushuoneessa, matkoilla tai kun aika on käynyt pitkäksi jotain odotellessa. Se on myös loistava tapa päästä ”kaikki taas yhdessä” – olotilaan esimerkiksi sen jälkeen kun joku lapsi on ollut poissa tai vaikkapa vain huonolla tuulella. Muistan että yleensä kun aloin lukea jotain kirjaa perheen nuorimmalle olohuoneen sohvalla, niin pikkuhiljaa siihen viereen hivuttautuivat myös isommat lapset – mukamas vain sen tarinan vuoksi.


“Kirjan lukemisesta voi tulla lapselle haluttu ja turvallisuutta tuova siirtymäriitti tilanteesta, mielialasta tai olotilasta toiseen.”

Minulle kaikkein mukavinta lapsille lukemisessa ovat olleet ilo ja hauskuus, mikä on syntynyt tilanteen vuorovaikutteisuudesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Itselleni ei ole ollut luontaista lukea posmottaa monotonisella äänellä hiirenhiljaa istuville lapsille, vaikka tästä tyylistä on jopa hyötyä iltasadun kohdalla. Sen sijaan lukuhetkistäni tuli usein jonkinlainen vuorovaikutusleikki, jossa lapset keskeyttivät minut, koska luin ehkä väärin tai keksin juoneen omiani. Heistä oli taasen hauskaa vahtia lukemistani, että missä kohtaa siihen pitää puuttua.

Tykkään lukea kaikenlaisia kirjoja lapsille, toki lapsen iästä riippuen. Kun lapsi alkaa ymmärtää kuulemaansa, on aloitettava helppotajuisista ja lyhytvirkkeisistä kirjoista kuten esim. Tammen kultaiset kirjat ja Miina ja Manu –kirjat. Niitäkin voi olla hauska lukea. Tietysti lukijana saa itselleen enemmän kun siirrytään pitempijuonisiin lastenkirjoihin. Minusta on ollut itselleni sivistävää lukea lapsille esimerkiksi Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu- ja Eemeli-kirjoja, puhumattakaan hänen syvällisemmistä kirjoistaan kuten Mio, poikani Mio ja Veljeni Leijonamieli, joita voi (ja ehkä pitääkin) lukea vähän vanhemmille lapsille. Tietenkin jokaisen suomalaisen pitäisi lukea edes yksi Muumikirja. Pidän myös lähes kaikista nykyisistä lastenkirjoista: Ella-kirjat, Onneli ja Anneli, Heinähattu ja Vilttitossu, Koiramäki ja Hakkarainen jne. Voi olla, että näistä esimerkeistä paljastuu myös se, että kuulijat ovat olleet enimmäkseen tyttöjä, ja lukutuokiot isä-tytär-tilanteita. Minulle se on sopinut hyvin.

Teksti on osa “Isät lukijoina” -juttusarjaa, jossa esittelemme Miesten viikolla 2018 erilaisia miehiä ja isejä lukijoina. 

Isät lukijoina: “Parhaita ovat kirjat, joihin jää itsekin koukkuun”

Marko Lamminmäki on 6- ja 9-vuotiaiden tyttöjen isä, jolla on vaikea lukihäiriö.

”En muista miten minulle luettiin lapsena. Sen muistan, että mummoni luki minulle lomilla. Minulla on vaikea lukihäiriö ja sen vuoksi inhosin ja pelkäsin lukemista.

Isäksi tullessani ajattelin, että lukeminen lapselle on tärkeää, koska itselläni oli ollut niin suuria vaikeuksia siinä. Nyt meillä pyörii kirjoja joka paikassa pitkin kotia. Ajattelen, että on tärkeää, että kirjoja on esillä. Näin ne tulevat tutuiksi tytöille. Meille ei osteta paljon kirjoja, koska asumme niin lähellä pääkirjastoa. Luemme kirjoja etenkin iltasatuina.

Parasta kirjojen lukemisessa lasten kanssa ovat tunteet, joita kirja voi herättää. Haastavaksi koen ajan löytämisen ja läsnäolon.

Lapsille olen lukenut paljon runokirjoja. Niistä oli myös hyvä aloittaa lukemista lapsille, koska ne ovat  lyhyitä ja lapselle voi lukea juuri niin monta runoa kun lapsi jaksaa kuunnella tai lukija jaksaa lukea. Pidän myös oivaltavista nykyaikaisista kirjailijoista kuten Timo Parvelasta ja Paula Norosesta. Parhaita ovat kirjat, joihin jää itsekin koukkuun.

Luen lapsille, koska minulle on tärkeää että he oppivat ja haluavat lukea myös itse tulevaisuudessa. Aion lukea heille niin kauan kunnes he saavat lukemisesta suuremman kokemuksen itse lukemalla.”

Teksti on osa “Isät lukijoina” -juttusarjaa, jossa esittelemme Miesten viikolla 2018 erilaisia miehiä ja isejä lukijoina. 

Isät lukijoina: “Haluan siirtää lapselle lukemisen innon”

Taneli Kärmeniemi on 4- ja 1-vuotiaiden lasten isä, joka hoitaa lapsia kotona vuorotellen puolisonsa kanssa.

“Lapsena minulle luettiin enimmäkseen iltasadun muodossa. Meillä luettiin paljon Disneyn tarinoita: Bambia, Leijonakuningasta, Dumboa ja niin edelleen. Kävimme paljon kirjastossa. Luin lapsena paljon, enemmän kuin nykyään. Nykyään luen vaihtelevasti ja yleensä enemmän loma-aikoina.

Ennen ensimmäisen lapseni syntymää ajattelin, että on tärkeää lukea lapselle jotta lukemisesta tulee tapa. Mielestäni nykyään luetaan liian vähän. Tällä hetkellä opettelemme vanhemman lapsen kanssa kirjaimia joten lukeminen on erityisen kiinnostavaa puuhaa. Meillä on suhteellisen paljon kirjoja ja lukeminen on yleensä yhteinen rauhoittumisen hetki. Luemme kirjoja iltasatuna ja mukavana pienenä lepohetkenä yhdessä sohvalla. Nuoremman lapsen kanssa harjoittelemme potalla käymistä ja siinä aika kuluu huomattavasti nopeammin yhteisen lukuhetken parissa.

Tykkäämme lukea erityisesti Tatu ja Patu -kirjoja. Ne ovat mukavan nykyaikaisia, nokkelia ja hauskoja sekä aikuisen että lapsen mielestä. Lapselle on mukava lukea kirjaa, jota hän erityisesti odottaa ja jossa on joku hänen suosikkikohtansa. Erityisen mukavaa lukemisessa lapsen kanssa ovat oivaltamisen hetket sekä se, kun voidaan rauhoittua yhdessä kiireisen arjen keskellä. Joskus lapsen nokkelat kysymykset kirjan sisällöstä ja asioista haastavat, mutta näitä on toisaalta myös mukava yhdessä pohtia.


Erityisen mukavaa lukemisessa lapsen kanssa ovat oivaltamisen hetket.

Luen lapsilleni, koska mielestäni lukeminen on loistava tapa viettää lapsen kanssa hetki rauhassa. Kirjat voivat auttaa myös lasta ymmärtämään maailman ilmiöitä joita itse ei voisi tai muistaisi tuoda yhtä selkeästi esille. Haluan myös siirtää lapselle lukemisen innon, koska pidän sitä tärkeänä taitona elämässä. Haluan lukea lapsille niin pitkään kuin he itse haluvat. Toki aikuisiällä mennessä lukemisen luonne voisi hieman muuttua..”

Teksti on osa “Isät lukijoina” -juttusarjaa, jossa esittelemme Miesten viikolla 2018 erilaisia miehiä ja isejä lukijoina. 

5 vinkkiä (paluu)muuttoon kirjaston käytäville (myös lapsi kainalossa)

Lapsuudessani meidän kylän kirjasto oli mielestäni hauska ja vähän jännittävä paikka. Vanhaan teollisuushalliin rakennetussa kirjastossa oli korkeat huoneet, isot ikkunat ja loputtomat hyllyt täynnä erilaisia kirjoja. Käytävä tuntui tosi pitkältä ja hauskuutin itseäni selailemalla aivan perimmäisten nurkkien kirjoja. Jossain vaiheessa aikuisikää kirjastossa käyminen alkoi tuntua oikeasti jännittävältä – ja tällä kertaa ei-mukavalla tavalla. Hävetti, sillä lainat myöhästelivät herkästi ja maksuja oli kertynyt. Kirjojen lainaaminen alkoi tuntua siinä määrin raskaalta, että se jäi.

Pari vuotta sitten muutin uudelle asuinalueelle ihanan kirjaston äärelle ja silloin päätin että nyt palaan takaisin kirjastoon ja selvitän mikä tässä mättää. Ja tällä kertaa onnistuin! Lapsen syntymän myötä kirjaston käyttö on vain kasvanut ja siitä on tullut meille yhteinen mukava juttu.

Kirjasto on aivan lyömätön idea – hyllyt täynnä upeaa materiaalia niin lapsille kuin aikuisille, ilmaiseksi! Sitä ei kannata missata. Tässä siis omaan kokemukseen pohjautuvani vinkit kirjastoon (paluu)muuttajille, myös silloin kun mukana on lapsi.

1. Netissä voit hoitaa lähes kaiken!

Nykyään kirjaston nettisivuilla voi hoitaa omilla tunnuksillaan kaiken: uusia lainat (viisi kertaa jopa!), varata kirjoja (tämä on nykyään ilmaista) ja maksaa maksut. Tunnuksina toimii kirjastokortin numero ja pin-koodi. Pin-koodin saat pyytämällä kirjastosta, jos sinulla ei sellaista vielä ole.

Ja niistä maksuista: eniten hävetti mennä kysymään kirjaston henkilökunnalta, että onko niitä maksuja ja kuinka paljon. Oikeastihan tässä ei ole mitään hävettävää. Kirjaston henkilökunta on siellä meitä asiakkaita varten ja he ovat taatusti nähneet yhden jos toisenkin, jolla on maksuja kertynyt. Jos tämä kuitenkin tuntuu jännittävältä, voi tiskiltä pyytää vaan tunnukset nettiin ja käydä kuittaamassa maksut netin kautta.

Vinkki: Kirjastokortin numeron voi tallentaa esimerkiksi puhelimen muistiinpano-sovellukseen tai lähettää itselleen viestinä. Näin välttyy lompakon kaivamiselta ja näpyttelyltä kun pitkähkö numero on nopea kopioida, jos kirjautuu kirjaston sivuille puhelimella. Turvallisuussyistä pin-koodi kannattaa pitää erillään.

2. Eräpäivämuistutukset saa sähköpostiin

Jos sinulla on kirjaston tiedoissa sähköpostiosoite, saat lainojesi eräpäivämuistutukset sähköpostiisi. Kirjastoihin on mahdollisuus palauttaa kirjoja myös palautusluukun kautta aukioloajan ulkopuolella.

Vinkki: Jos ei mitenkään ehdi palauttaa kirjoja määräpäivään mennessä, suosittelen uusimaan lainat netissä (jos niissä ei ole varauksia).

3. Kirjaston henkilökunta on sinua varten!

Kirjaston henkilökunta on aivan mielettömän mukavaa. Taannoin hukkasin erään kirjan enkä ahkerista etsinnöistä huolimatta löytänyt sitä mistään. Menin itku kurkussa pahoittelemaan tilannetta ja kysymään korvausasioista. Sain niin lohdullista ja upeaa palvelua! Eikä korvaushintakaan ollut lopulta päätä huimaava.

Kirjaston työntekijät auttavat mielellään niin lainaamiseen liittyvissä pulmissa ja kysymyksissä kuin etsimään jotain tiettyä kirjaa tai ylipäänsä luettavaa. He ovat oman alansa ammattilaisia ja asiantuntijoita, joita kannattaa todella hyödyntää!

Vinkki: Jos jotain tiettyä kirjaa ei löydy omasta lähikirjastosta, sen voi varata netistä omaan kirjastoon. Saat tekstiviestin, kun kirja on noudettavissa. Helppoa ja ilmaista!

4. Lapselle saa oman kirjastokortin

Alle 15-vuotias saa oman kirjastokortin maksutta huoltajan suostumuksella. Vanhemman maksuja tai korttia ei tarkasteta tässä yhteydessä, joten jos haluat lainata lapsellesi kirjoja, myös lapselle saa oman kortin. Jos oma tai lapsen kortti on hukkunut, uusi kortti maksaa 2 euroa.

Vinkki: Lapselle ei kerry lastenkirjoista myöhästymismaksuja, vaikka kirjoja ei aina muistaisikaan palauttaa ajoissa!

5. Elämän äänet ovat sallittuja myös kirjastossa!

Minuun on iskostettu vahvasti se, että kirjastossa pitää olla hiljaa ja kuiskailla. Nykyään monissa kirjastoissa on merkitty hiljaiset tilat, jotka on tarkoitettu työskentelyyn ja hiljaisuuteen. Toki kirjastossa ollaan rauhassa, ei juosta ja huomioidaan muut asiakkaat, mutta normaalilla äänellä puhuminen on täysin sallittua. Jos lapselle tulee itku tai harmi, niin sekin on täysin luonnollista eikä kirjastosta tarvitse lähteä juoksujalkaa ulos.

Vinkki: Monissa kirjastoissa järjestetään lapsille erilaisia satutunteja. Kannattaa kysyä omasta lähikirjastosta!

Siispä avoimin mielin kirjastoa tutkimaan!