Vauhtia vanhemmuuteen ja työkaluja arkeen

Tällä viikolla lastenpsykiatri, nuorisolääkäri, tietokirjailija Raisa Cacciatoren piti rohkaisevan luennon Tartu tarinaan -hankkeen ja Ikääntyvien yliopiston tilaisuudessa. Saimme vinkkejä siitä, kuinka pärjätä lapsen kanssa erilaisten tunteiden ja kokemusten aallokossa.

Pysy vain aikuisena! Raisa aloitti luennon kysymällä osallistujilta, mitä tällä oikeasti tarkoitetaan?  Emme saa päähämme automaattisesti tiedostoa, joka kertoo, mitä aikuisena oleminen on. Pikemminkin vanhemmuus yllättää tunnekylläisyydellään. Se nostattaa pintaan riittämättömyyttä, pettymystä ja kyllästymistäkin. Pelkona on, että teen jotain väärin tämän ainutlaatuisen ihmisen kanssa. Raisa kannusti verkostoa, vanhempia, isovanhempia sekä ”varavanhempia”, jakamaan vastuuta yhdessä. Lapsen itsetunto kasvaa siitä, että hän on tärkeä muille ihmisille.

”Kaikki lapset tarvitsevat arvostusta. Ne lapset, jotka kuulevat aina EI, tarvitsevat sitä vielä enemmän

Raisa johdatti myös pohtimaan, kuinka selviämme erityisesti haastavista tilanteista, joissa lapsi ei ole parhaimmillaan. Silloin kun lapsi hermostuu, hänellä on mielessään jotain tärkeää, jota hän ei pysty sanottamaan. Aikuinen voi pyrkiä näkemään lapsen kiukun taakse sekä antamaan lapsen tunteille nimen: ”Niin, sinuako kiukuttaa, koska…?”. Raisa kuvasi tätä lapsen taajuudelle asettumisena: pysähdy, katso lasta ihaillen sekä keskity kuuntelemaan, mitä hän todella haluaa sanoa. Samalla on hyvä muistaa, minkälainen lapsi on parhaimmillaan; lämmin ystävä, rohkea seikkailija, vahva, kestävä sielu.  Näitä puolia vahvistetaan kiittämällä.

Lapsen ei tarvitse muuttua tullakseen hyväksytyksi.  Aikuinen voi kuitenkin vetää toiminalle rajat ja kertoa sen jälkeen, mitä lapsi saa tehdä.  Lapsi pääsee tunneaallon yli, kun  huomio kiinnitetään johonkin muuhun tekemiseen, joka ei ole tuhoavaa. Tunteita myös tulee ja menee, sekä lapsella että aikuisella. Raisa kysyikin armollisesti ja leikkisästi: ”Vai onko joku, jolle on jäänyt joku mieletön tunnekuohu päälle ikuisesti?”

”Lukeminen on tapa huomata ja antaa aikaa lapselle”

Lopuksi Raisa Cacciatoren lähettämät terveiset Tartu tarinaan -hankkeen blogin seuraajille siitä, kuinka yhdessä lukiessa lapsi kokee aikuisen turvaa ja läsnäoloa:

Lukeminen on tapa huomata ja antaa aikaa lapselle. Se on yhteistä tekemistä joka on kummallekin kiehtovaa. Jos kirja valitaan lapsen mieltymyksen mukaan, voi aikuinen tutustua lapsen kiinnostuksen kohteisiin. Samalla lapsi tutustuu aikuisen tapaan olla ja kertoa tarinaa. Erityisesti tunteisiin eläytyminen, äänien matkiminen, jännitystä nostattavat tauot ja äänensävyt avaavat suoran tunneyhteyden aikuisen ja lapsen välille. Jos lisäksi ollaan kosketuksissa, vaikkapa sylikkäin on kokemus entistä voimallisempi. Jaetut keskittymisen kohteet vahvistavat lapsen itsetuntoa ja sanavarastoa. Yhdessä koetut tunteet vahvistavat ja lujittavat yhteenkuuluvuutta ja kiintymyssuhdetta. Tarinan ohella voi aina myös jutustella omia ajatuksiaan, niin lapsi kuin aikuinen. Näin tulevat syvätkin mietteet ja kysymykset luontevasti esitetyksi ja jaetuksi. Päästään puhumaan kipeistäkin aiheista tarinan siivittämänä. Jaettu ilo moninkertaistuu ja jaettu suru puolittuu. Laaja sanavarasto on yksi tärkeimmistä perinnöistä joita aikuinen voi lapselleen jättää. Kirjojen lukeminen kartuttaa sanavarastoa ja tarjoaa huomattavan edun koulun ja koulutuksen edistämisessä koko elämälle.

Kristiina Niemi-Kaija 13.12.2019