Kiedo meidät tarinaan -lukulähetykset ja toiminnalliset vinkit

VINKKI! Videoita voi katsella esimerkiksi odotellessa, automatkoilla tai ne voidaan katsoa yhdessä vaikkapa tuokion alussa. Myös kyseinen kirja kannattaa käydä lainaamassa vaikkapa kirjastosta, jolloin lapsi pääsee tutkimaan kirjan kuvitusta.

 

JELLONA TOINEN – Anne Vasko (WSOY, 2012)

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • Leijonaa mä metsästän –­laulu: http://www.suomeasavelin.net/laulunsanat/leijonanmetsastys.htm
  • Leijonan häntähippa. Ohjeet: Kiinniotettavilla on häntänä esimerkiksi huivi, jonka hipat koittavat napata kiinni. Huivin menettäneestä tulee uusi hippa.
  • Kysytään lapsilta luetun jälkeen, mitä leikkejä kirjasta löytyi ja leikitään leikkejä!
  • Kädentyöt kirjan pohjalta: Tilkkuaskartelut ja ristipistojen harjoittelua, sormivirkkauksen opettelua (tehdään “jellonan hännät” häntähippaan), suunnitellaan ja tehdään oma pehmolelu esimerkiksi sukasta, 
  • tehdään jämäkartonkisilpusta taideteos esimerkiksi Jellonakollaasi.
  • S. 8 Jellonan häntä risahti rikki. Keskustellaan yhdessä: Leikitkö rikkoontuneilla leluilla? Kuinka lelut menevät rikki? Saako leluja rikkoa? Kannattaako aina ostaa uutta? Voiko leluja korjata? Kuka korjaa leluja? Miten Jellonaa voisi auttaa saamaan häntä ehjäksi? Kuinka?  Leikki:  “Nallesairaala” rikkinäisille leluille
  • Mietitään millaisia ääniä kirjasta voisi kuulua (esim. kärpänen, hämähäkin ääni)
  • Kasvojumppa: Matkitaan ja tehdään kuvien ilmeitä. Otetaan kuva omasta Jellona-ilmeestä ja tulostetaan kuvat seinälle
  • Kirjan kuvien miettiminen: Miten kuvat on tehty ja saatu aikaiseksi?
  • Etsitään kirjasta lempikuva. Miksi juuri tämä kuva on paras koko kirjassa?

 

 

Videolla Jypin pelaaja Mikko Kalteva lukee Anne Vaskon kirjan Jellona Toinen

 

PRINSESSA PIKKIRIIKIN KOOTUT TUHMUROINNIT – Hannele Lampela & Ninka Reittu (Otava, 2016)

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • Keskustellaan luetusta: Miten ongelmaa pohditaan oikeasta ja väärästä näkökulmasta? Auttaako monen eri näkökulman pohtiminen estämään tuhmurointeja? Mitä erilaisia sääntöjä on? Onko vaan lapsilla sääntöjä?
  • s.31. Millä tavoin läheiselle ihmiselle voi näyttää tykkäämistään?
  • Piirrä/maalaa/keskustele: Mitä tekisit, jos saisit määrätä kotona? (kun aikuiset ovat himpskatissa)
  • Makkaran eli Taikakoiran taiat. Kuinka taikakoira oikein taikoi? Toistetaan perässä ja näytellään taikakoiran taikomistyyli. Suunnitellaan oma taikomistyyli (tai  vaikka taikomistanssi!). Pohditaan, mitä kukin haluaisi taikoa. Piirretään ja esitetään se muille. 
  • Askatrellaan taikasauva luonnonmateriaaleista ja leikitään esimerkiksi kapteeni käskee leikkiä taikasauvan avulla. Pohditaan, mitä maasta ja luonnosta saa ottaa (jokamiehenoikeudet)  ja onko luonnosta taikasauvan materiaalin ottaminen varastamista? Kuka omistaa risut ja kävyt? 

Videolla näyttelijä Henri Halkola lukee ensimmäisen luvun kirjasta Prinsessa Pikkiriikin kootut tuhmuroinnit

 

KETUN KALANSAALIS & KARHUN KALANPYYNTI (kansansatu)

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • S. 130. Miltä tuntuu istua hiljaa, hievahtamatta pikkurilliäkään? Onko se vaikeaa vai helppoa?
  • Mietitään, miten karhun ja ketun hännät eroavat toisistaan? Millä eläimillä on lyhyt tai pitkä aika?
  • Tehdään omat hännät esimerkiksi sormivirkkaamalla. Leikitään hännänryöstö-hippaleikkiä.
  • Tehdään jäädytyskoe. Laitetaan lanka astiaan ja viedään pakkaseen. Kuinka nopeasti “häntä” jäätyy kiinni? Saako sitä enää irti? Pohditaan testin perusteella, miksi karhun  häntä katkesi kun hän yritti nousta avannosta.
  • Mitä uusia sanoja tarinasta löytyi (esim. rysä, pirtti, kiiluvainen, kirnu, korento)? Luetaan kirjasta kohta ja päätellään, mitä sana voisi tarkoittaa. Miten ja mistä asiaa voisi selvittää?

 

Videolla Antti Niskanen lukee kansansadut Ketun kalansaalis ja Karhun kalanpyynti

 

JÄNIS JA SIILI – GRIMMIN VELJESTEN SATU

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • Kädentaidot: Piirretään siili ja liimataan havunneulasista piikit. Askarrellaan siili kävyistä tai paperirullasta.
  • Liikuntaleikit: Mietitään, mitä eläimiä sadussa oli ja miten ne liikkuvat. Tehdään temppurata, jota liikutaan eri eläinten tavoin. Juostaan salia päädystä päähän ja lasketaan juoksukerrat. Verrataan omien juoksujen määrää siilin juoksemaan 74 kertaan. Onko se paljon vai vähän?
  • Sarjakuvan piirtäminen.  Lapsi piirtää yhden kohtauksen kirjasta ja ne kootaan seinälle yhdeksi sarjakuvaksi.
  • Ongelmanratkaisu: Miten siili voisi ihan oikeasti voittaa jäniksen? Onko se mahdollista?

Videolla näyttelijä Henri Halkola lukee sadun Jänis ja siili

 

MOLLI JA KUMMA – Katri Kirkkopelto (Lasten Keskus, 2018)

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • Harjoitellaan peilin edessä sankariasentoja samoin kuten Molli. Voidaan myös tehdä kaverin kanssa liikkeet peilinä niin, että seistään vastakkain ja vuorollaan kumpikin matkii ja peilaa toisen asennot ja ilmeet.  Mikä on sankariasentosi? Mikä asento ilmentää rohkeutta? Millä tavoin rohkeutta saa kerättyä? Miten pelon voi karkoittaa?
  • Kuinka ystävää voi huomioida? Miten ystävälle voi kertoa tai näyttää, että hän on ystäväsi.
  • “Sydämessä tuntuu painavalta”. Mitä tällä tarkoitetaan? Miltä se tuntuu/näyttää? Voiko sitä piirtää?
  • Kokeillaan Mollin murjotustyyliä. Mikä on oma murjotustyylisi?

Videolla jääkiekkoilija Eetu Laurikainen lukee kirjan Molli ja Kumma

PIKKUMULPERI JA MERI – KIRJASTA PIKKUMULPERI JA PIENET SUURET TARINAT. Kirsi Sjöblom (PS-kustannus, 2018)

TOIMINNALLISIA VINKKEJÄ:

  • Kaverihieronta esimerkiksi pallohierontana.
  • Mulperi ei ole koskaan nähnyt merta. Keskustellaan, mitä sinä et ole nähnyt? Mitä haluaisit nähdä? Miten meri eroaa järvestä? Mitä meren toisella puolella on?
  • Askarrellaan Mulperin koti esimerkiksi kierrätysmateriaalista.

Videolla jääkiekkoilija Juuso Vainio lukee ensimmäisen luvun kirjasta Pikkumulperi ja pienet suuret tarinat